*

HannaSauli Hanna's Happy Helsinki

Kuka maksaa Vihreiden kampanjan?

  • Ehdokkaiden tulot puolueittain Tilastokeskuksen mukaan
    Ehdokkaiden tulot puolueittain Tilastokeskuksen mukaan

Helsingissä metrot, ratikat ja bussit ovat täynnä Vihreiden mainoksia, ja jotkut ihmettelevät, mistä kaikki nuo mainosrahat oikein tulevat. Ovatko Vihreät rikkaita porvareita, vai onko heillä joku korruptiodiili suuryritysten kanssa?

Vastaus on, että ehdokkaat vastaavat itse lähes kaikista kampanjan kuluista. Vihreistä aniharva on saanut rahaa yrityksiltä tai ylipäätään kovin suuria lahjoituksia keneltäkään. Useimmat käyttävät omia säästöjään tai ottavat lainaa sekä saavat pieniä lahjoituksia ystäviltään. Toki ehdokkaiden tulotaso vaikuttaa mainosten määrään ja näkyvyyteen, mutta kova motivaatio päästä läpi saa myös monet vähävaraiset ehdokkaat satsaamaan mainoksiin, koska niiden tiedetään vaikuttavan äänestäjiin.

Oheista kuvaa klikkaamalla näkee, että Vihreiden ehdokkaiden vuositulot ovat keskimäärin pienemmät kuin Kokoomuksen, SDP:n, Keskustan ja RKP:n, mutta suuremmat kuin Vasemmiston, Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten (lähde: Tilastokeskuksen selvitys).

Parasta olisi, jos kampanjakuluille olisi asetettu lainsäädännöllä katto, jolloin pelkällä rahalla olisi vaikea ostaa uskottavuutta. Silloin fiksut tavoitteet, nerokkaat poliittiset avaukset, ahkera kampanjatyö ja hyvin suunniteltu kampanja olisivat parhaat keinot erottua joukosta. Se olisi paljon demokraattisempaa ja reilumpaa erityisesti nuorten ja vähävaraisten ehdokkaiden kannalta.

 

Tässä oman kampanjani tähänastiset tulot:

1000 € omia säästöjä

1188,50 € lahjoituksia perheeltä ja ystäviltä (yksittäisen lahjoituksen suuruus 7-700 euroa)

125 € Helsingin Vihreältä Seuralta (lähinnä jäsenmaksutuotoista kerätty tuki kaikille ehdokkaana oleville jäsenille)

Yhteensä: 2313,50 €

Lisäksi Helsingin vihreät kustantaa muutaman mainoksen, joissa on koko Vihreä ehdokaslista.

 

Mitä näillä rahoilla sitten saa? Komeankin mainoksen voi saada halvalla, jos esimerkiksi tuttu graafikko, taittaja tai nettisivuntekijä auttaa kampanjassa hyvää hyvyyttään. Mainostilan hinta vaihtelee huikeasti, joten on mietittävä, mihin kannattaa satsata. Rahaa voi säästää miettimällä tarkkaan, mikä on oma kohderyhmä, ja kohdistamalla kampanjan heille. Mitä enemmän ehtii miettiä sisältöjä ja mieleenjääviä tunnuslauseita tai kirjoittaa blogeihin tai lehtien mielipidepalstoille, sitä halvemmalla tulee huomatuksi. Harmillisen suuri osa kampanja-ajasta kuitenkin kuluu väkisinkin aivan muuhun, kuten budjetin ja aikataulujen suunnitteluun, tukiryhmän ja lahjoitusten keräämiseen ja satojen pikkuasioiden hoitamiseen.

Flaijerien painattaminen on paljon halvempaa kuin mainostilan ostaminen, ja kadulla kasvotusten kohdattu ehdokas jää myös paremmin mieleen kuin kasvot mainoksessa bussipysäkillä. Toisaalta tuhansien flaijerien jakaminen vaatii paljon aikaa ja jalkatyötä. Tietysti aikakin maksaa jotain: itse käytän vaalien alla noin puolitoista viikkoa lomapäiviä voidakseni seisoa kadulla jakamassa esitteitä, ja kesälomallani kirjoittelin tekstejä nettisivuilleni.

 

Kampanjani tähänastiset menot:

356,50 € - Joukkoliikennemainokset, 192 ikkunabanneria puoliksi toisen ehdokkaan kanssa

300 € - Nettisivu + domain + palvelin (arvio)

230 € - Flaijerien painatus, 5000 kpl

216 € - Mainos Helsinki Timesissa x 2

150 € - Ehdokasmaksu  Helsingin Vihreille (käytetään mm. ehdokaskuvaukseen, ehdokasjulisteiden painatukseen ja vaalilehteen)

100 € - Varattu tukiryhmän kiittämiseen esim. kampanjan kaatajaisilla

90 € - Osallistuminen Vihreiden yhteismainokseen Ylioppilaslehdessä

86 € - Osallistuminen Vihreiden yhteismainokseen Sixdegrees-lehdessä

55 €  - Käyntikortteja

50 € - Osallistuminen Kallion Vihreiden vaalilehteen

90 € - Kuvauskuluja

45 € - Osallistuminen ehdokaskoulutukseen

40 € - Osallistuminen yhteismainokseen Metro-lehdessä

34 € - pinssejä, noin 100 kpl

10 € - pankkimaksut

Yhteensä: 1852,50 €

 

Kampanjaan käyttämäni lomapäivät ja säästöt olisivat riittäneet hyvin esimerkiksi rentouttavaan lomamatkaan. Olen silti valinnut käyttää sen sijaan useita satoja tunteja maaliskuusta lokakuuhun kampanjaan, josta on parhaassa tapauksessa palkintona loputtomasti iltakokouksia ja perehtymistä esityslistoihin ja raportteihin. Toisin kuin moni luulee, valtuusto- ja lautakuntatyö ei ole hyväpalkkaista päivätyötä, vaan kokouspalkkioista kertyy useimmille muutama tonni koko vuoden aikana. Monet säästävät sen seuraavaan vaalikampanjaansa. Siksi luottamustoimien ohella on pakko käydä myös päivätöissä.

Ainoa syy, miksi tein tämän valinnan, on tarve ainakin yrittää tehdä jotain sille, että ympäristömme on tuhoutumassa, eriarvoisuus kasvaa ja aiheettomat ennakkoluulot rehottavat. Siispä seuraavan kerran kun kohtaat kadulla esitteitään jakavan ehdokkaan, hymyilethän hänelle ystävällisesti, vaikka et ottaisikaan esitettä. Ehdokas on varmasti epäitsekkäällä asialla, oli hän mistä puolueesta tahansa, ja todennäköisesti kompensoi pientä kampanjabudjettiaan ahkeralla katukampanjoinnilla.

Ehdokkaiden jättämiä vaalirahoituksen ennakkoilmoituksia voi tutkia täällä:

http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/KV2012/091.html

Ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, joten joistain puolueista niitä on harmillisen vähän. Helsingin Vihreiden ehdokkaista kuitenkin 95% on jo jättänyt ilmoituksen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Mika Virtanen

Luin eilen Forum-ilmaislehteä ja lähes jokaisella sivulla oli Kokoomuksen mainoksia. Perussuomalaisilta löytyi pari kappaletta koko lehdestä. Kaikilla vanhoilla puolueilla oli enemmän mainoksia kuin Perussuomalaisilla.

Väistämättä tuli mieleen, että onko demokratia todellakin sitä, että ostetaan vaalivoitto lehtien palstoilla. Haetaan julkkiksia listoille, jotta saataisiin äänikeskittymiä. Sama kuka menee läpi, puoluekuri hoitaa loput.

Täytyy toivoa, että ihmiset eivät hairahda enää näihin vanhoihin puolueisiin. Tyhjiä lupauksia ja jatkuvaa takin kääntämistä, äänetkin pyritään ostamaan.

Käyttäjän Nonissimo kuva
Simo Raittila

Toivotaan joo, ettei rahalla saa vaalivoittoa (oma tulokseni tulisi olemaan surullinen, jos näin olisi).

Perussuomalaisethan sai merkittävästi rahaa nyt jytkyn jälkeen ja on käyttänyt sen käsittääkseni aika fiksusti kiinteään omaisuuteen. Maakuntiakin kiertävä matkailuauto lienee puolueen omaisuutta? Sen lisäksi ainakin puoluetoimisto taidettiin ostaa omaksi (esim. Vihreät ovat toimistossaan vain vuokralla).

Graafisen ilmeen säilyttäminen samana on perussuomalaisten viestille myös vain hyvä (kuten oli muuten Per-Looks-kohukin).

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"356,50 € - Joukkoliikennemainokset, 192 ikkunabanneria puoliksi toisen ehdokkaan kanssa"

Meille vähemmän vihreille näyttävät maksavan enemmän:

http://hsljoukkoliikenne.wordpress.com/2011/07/19/...

http://www.jcdecaux.fi/fi/digiscreen.html

(nuo ovat ilmeisesti pelkän mainospaikan hintoja)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Pitäisikö tuosta vetää johtopäätös, että Sauli on sekä taloudessa säästäväinen ihminen että hyvä neuvottelija? Jos sama linja jatkuu kaupunginvaltuustossa, niin a vot akka.

Matias Härkönen

Tuo on yksi tapa tulkita asia. Toinen voi olla, että HSL on antanut reilua alennusta juuri Vihreille. Hyvä veli järjestelmät toimii? Ken tietää?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Voi olla. Joskus tosin toisten rahoista neuvotteleminen voi olla vähemmän motivoivaa, kuin omista (pl kaimasi, valtiovarainministeri Niukkanen, joka yritti leikata yhdellä kertaa valtion menoja 25%).
Mutta koska minulla ei ole pienintäkään taipumusta kyynisyyteen, luotan tässä vaiheessa siihen, että valitut edustajat säilyttävät tuntuman rahan arvoon ja sen vaatimaan työhön myös muiden asioista ja rahoista päättäessään.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #9

En minäkään nyt hirveä viherfani ole. Mutta kommenttisi ikään kuin hiukan heitti epäilyksen varjon Saulin sanomiselle (, mitä tulkintaa Härkönen vielä vähän vahvisti). Aina joskus iskee tarve lukea kirjoituksen tarkoitustakin ja miettiä sitten vaihtoehtoista tulkintaa. Onhan myös jo se, että on tarkka omasta taloudestaan, parempi lähtökohta yhteisen taloudenkin hoidolle kuin se, että pistää vain rahan nauramaan.

Huomasin, että esimerkiksi moottoripyörän virityksen osalta itsekin etsit vaihtoehtoista tulkintaa :-)

Käyttäjän Nonissimo kuva
Simo Raittila

Väärin. Kyse ei ole vihreydestä:

Mulla ei ole itsekoordinoitua joukkoliikennemainontaa, joten en ole jaksanut tutustua yksityiskohtiin, mutta kyse on käsittääkseni määräalennuksista ja joidenkin mainoksien tapauksessa lisäksi mediatoimiston kautta saatavasta alennuksesta.

Helsingin Vihreät on käsittääkseni ostanut mainospaikkoja ison liudan ja myynyt niitä sitten eteenpäin ehdokkailleen. Samaa tekevät varmasti kaikki puolueet, joilla rutiini tähän löytyy.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tämä selvä. Ei saatu salaliittoteoriaa aikaan.

Käyttäjän hannuoskala kuva
Hannu Oskala

Ilmoitusmyynnistä ja varauksista vastanneena vahvistan Simon näkemyksen.

(Lisäksi "ikkunabanneri" on huomattavan eri asia kuin "digiscreen". Lada ja Mersu ei oo saman hintaisia.)

Marko Räsänen

Taidampa kysäistä hsl:ltä josko pari tuttavaa saisi samalla (356,50€) hinnalla 192 banneria julkisten kylkeen.

Käyttäjän hannuoskala kuva
Hannu Oskala

Hei Marko,

luepa Hannan kirjoitus tarkasti ja katso kuva vielä kertaalleen. Kyseessä on siis pienehkö noin 30cm kokoinen ikkunatarra, joka on vielä jaettu kahden ehdokkaan kesken. Eli 192 pienen tarran kokonaishinta on siis noin 712€. Ja kyse ei ole "julkisten kyljestä" - ne ovat huomattavasti kalliimpia.

Marko Räsänen

No kun oikein tarkasti kuvaa katsoo, niin ikkunatarrahan se näyttää olevan. Hyvä kuva kun näyttää olevan kuin bussin kylkitarra. Mietinkin, että onko hsl:llä edes 192 bussia :P

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #25

Sama harhautus upposi minuunkin: Kuva näytti äkkivilkaisulla aivan siltä, että siinä olisi noin 5 metrin mittainen plakaatti bussin kyljessä - juurikin niitä 20ke mainoksia. Hyvä, ettei sentään kukaan ihan noin paljon parempia kauppoja tee, kuin muut.

Jani Salomaa Vastaus kommenttiin #26

Keskustelua herättänyt kuva on ilmeisesti poistettu. Mutta kyseisen kuvan ottajana voin todistaa, että kyse tosiaan oli sangen pienestä tarrasta.

Se, että se näytti koko bussin kyljen kokoiselta johtui yksinkertaisesti siitä, että vein kännykameran hyvin lähelle sitä ja taustalla sattui olemaan toinen bussi.

Tarkoitus ei todellakaan ollut harhauttaa - rupuisen vanhan Nokiani ruudulla kuvan taustaa kun ei edes kunnolla hahmottanut...

Käyttäjän jarilarikka kuva
Jari Larikka

Ehdokkaan arjesta reaalitodellisuudesta hyvä ja totuudenmukainen kirjoitus. Tosin kaikilla ei ole edes näin hyviä kokemuksia omasta ehdokkudestaan.

Kommentit ovatkin sitten suurimmaksi osaksi tavanomaista painamista. Näissä sanoma kertookin kommentoijan omasta rajoittuneisuudesta enemmän kuin kohteestaan.

Koita jaksaa Sanna jalkatyöllä - kunnallisvaalit ovat kontaktilaji

Lauri Korhonen

Hyvin totta Larikka. Niin valitettavaa kuin onkin valitettavasti ei tässä voi muuta kuin myöntää oma rajoittuneisuutensa. Niin ihmisenä kuin tarkkailijana ja kommentoijana myös.

Onnellisia he jotka eivät omaa rajoittuneisuuttaan tunnista. Puhumattakaan alalajista jotka eivät koe rajoituksia edes omaavansa. Ne superihmiset.

Koittakaa jaksaa.

Tapio Ahti

Kuvan otsikko ja alalaidan selite ovat ristiriidassa: onko kyse "äänioikeutetuista ja ehdokkaista" vai vain "ehdokkaista"? Kunhan.

Käyttäjän HannaSauli kuva
Hanna Sauli

Hei Tapio, kuviossa ylin rivi kertoo äänioikeutettujen tulot, ja puolueittain on siis eritelty ainoastaan ehdokkaiden keskimääräiset tulot.

Käyttäjän HannaSauli kuva
Hanna Sauli

Poistin kuvan vaalimainoksesta, koska Uuden Suomen toimitus ylireagoi siihen ja blokkasi koko blogin melkein vuorokaudeksi, kunnes olin reklamoinut asiasta moneen kertaan. Kuulemma blogeissa ei saa olla kuvia mainoksista. Mikäs siinä, paitsi että ainakin kahden muun ehdokkaan blogeissa olen niitä nähnyt, ja joitain taas on kuulemma pyydetty poistamaan joku yksittäinen kuva sen sijaan että koko teksti olisi omavaltaisesti poistettu. Välikohtaus saa vakavasti miettimään, onko Uusi Suomi sittenkään kovin hyvä paikka bloginpitoon.

Käyttäjän HannaSauli kuva
Hanna Sauli

Jos joku haluaa nähdä kuvan, johon ylläoleva keskustelu liittyy, niin se on nyt nähtävissä täällä: http://hannasauli.blogspot.fi/2012/10/kuka-maksaa-...

Käyttäjän jarmonieminen kuva
Jarmo Nieminen

Ciceron vaalikirja Aura popularis eli kuinka vaalit voitetaan

Kirjaan sisältyy Quintus Tullius Ciceron maineikkaalle puhujaveljelleen Marcus Tullius Cicerolle kirjoittama vaaliehdokkaan opas. Vaalit voitetaan ja äänestysprosentti kohoaa vuorenvarmasti, jos ehdokkaat noudattaisivat hänen ohjeitaan. Kirja esittelee antiikin poliittista elämää, Pompeijin vaalimainoksia ja -alueita.

Siispä: Vaalikampanjassa on tärkeintä näyttävyys ja ehdokkaan anteliaisuus. Quintuksen mukaan paikkoja on turha tavoitella ilman ystävyyssuhteita ja kansansuosiota.

Ääniä antavat ensinnäkin ne, jotka ovat kiitollisuuden velassa ehdokkaalle. Sitten äänestävät ne, jotka toivovat saavansa ehdokkaalta jotain etuuksia itselleen. Ja vasta kolmantena ovat spontaanisti omasta aloitteestaan ja harkinnastaan äänensä antavat. Mutta kaikille tukijoille pitää ehdokkaan osata osoittaa kiitollisuuttaan.

Liäksi Quintus neuvoo ehdokasta liikkumaan ja olemaan näkyvissä. Uusia suhteita pitää solmia ahkerasti. Ciceron mukaan ehdokkaan pitää seisoa toreilla ja kauppakeskuksissa kättelemässä äänestäjiä.

Mutta vaaleissa pitää muutenkin osata olla kekseliäs. Caius Iulius Polybiuksen tiedetään voittaneen vaalit tarjoamalla hyvää leipää.

Ei siis mitään uutta auringon alla:)

Toimituksen poiminnat